The mountains are calling and I must go

Turha tehdä suunnitelmia, ne muuttuvat kuitenkin. Niin tänäänkin, piti jo aamusella olla matkalla Torontoon, mutta eihän täältä kampukselta viikonloppuna pääse ennen kymmentä mihinkään, ei edes keskustaan. Kyyti meni, minä jäin, ja ärsytti sen verran että en mennyt seuraavallakaan, vaan pidin rehellisen PBorough-viikonlopun. Ensi lauantaina on jo kuitenkin seuraava mahdollisuus.


Suuntasin siis metropolin sijasta lenkille. Oli kirkasta ja kaunista, juoksu luisti ja olo tuntui mahtavalta. Maasto täällä on melko kukkulaista, ylämäkikuntoni ei selvästikään ole vielä riittävä. Pakkasesta huolimatta tuntui lähes keväältä.

Pikasuihkun jälkeen menin kirjastoon viimeistelemään ensimmäisen harjoitustyön. Kanadalaista kansantaloutta kuvaajien muodossa. Vihdoin jotain valmista aikaiseksi koulunkin saralla, ensimmäistä arvosanaa odotellessa. Ei tämä nyt niin vaikeata ole: lue artikkeli tai viisi, tiivistä olennainen, opettele, osaa, sovella. 


Kampus on viikonloppuna todella hiljainen paikka. Silti joka paikkaan mentäessä kannattaa varata 5 minuuttia ekstraa. Ihan vaan siksi kun tuttuihin törmää kuitenkin. Hey, how's it going? Oh downtown, I've gotta go there too. Great, let's go together.


Posti oli kiinni, joten saatte odottaa korttejanne vielä hetkisen pidempään. Emmalla ja Karenilla oli luppoaikaa, joten suuntasimme kahville. He olivat menossa vapaaehtoisina työskentelemään täkäläisille filmifestivaaleille, ja pyysivät mukaan pyöriskelemään. En mennyt, koska halusin kierrellä kaupunkia ja tutustua viimein kunnolla muuhunkin kuin keskustaan. Myöhemmin filmiläystäkettä selatessani tajusin, että olisi pitänyt mennä jo eilen: nehän esittivät "Miesten vuoron"! http://reframe.purpledog.ca/film/steam-life 


Ei kaupunkikierroskaan huono ollut, löytyi käytettyjen kirjojen kauppa, erittäin jännittäviä käytöstä poistettuja rautateitä (ainakin toivoin näin, ja päätellen jalanjälkien määrästä kiskoilla olin oikeassa - tai sitten ihmiset täällä ovat oikeasti todella masentuneita...) ja paras kaikista: luonnonulkojääkenttä! Harmitti oikeasti, ettei ollut luistimia mukana. Kaupassa ostokset jäivät kassan jälkeen jumiin liukuhihnalle. "Excuse me miss, could you push them towards me?" Olo oli hieman turistimainen, kun tajusin että se liukuhihna liikkuu napista painamalla ja nappia pitää painaa ihan itse. Ei meillä Suomessa tällasia...


Kyllä tämä paikka ihan kotoisalta jo tuntuu. Jos ensimmäinen viikko tuntui kuukaudelta, kaksi viimeistä ovat tuntuneet puolelta vuorokaudelta. Viihdyn täällä.


Illalla join kahvia, katsoin auringonlaskua ja selailin Kanada-opasta. Vuoria, Vancouver. Jossain vaiheessa pitäisi sinnekin päästä. Vapauden tunne on huumaava, kaikkialla ympärillä on uusia paikkoja, jotka vain odottavat löytämistään ja joka paikkaan tekisi mieli mennä. Kaikki on kiinnostavaa, uutta ja jännittävää. Älä hanki Ooppelia, unohda kotiteatterisetti. Osta lentolippu!