Nyt parina aamuna olen herännyt ensimmäisen kerran noin viiden-kuuden aikaan, jetlagi vaikuttanee vieläkin. Ei sinänsä kovin rasittavaa, pääseepähän varmuudella varaamaan lämmintä vettä tuottavan suihkun ja syömään uunituoreita pannukakkuja. Aamupalalla kävi ilmi, että jostain syystä ranskalaiset asukit luulivat minun olevan Yhdysvalloista. Joko puhun englantia paremmin kuin luulen tai sitten en vaan muuten anna itsestäni kovinkaan älykästä vaikutelmaa. Vakavasti ottaen, englannin ymmärtämisessä ei ole suurempia vaikeuksia. Oma puhe sujuu välillä hyvin, välillä tulee mongerrettua sellaista siansaksaa ettei itsekään ota selkoa. Tähän asti olen kuitenkin tullut ymmärretyksi, ainakin omasta mielestäni.Rahaa menee ennakoitua enemmän, mutta menköön nyt kun kerran nämä ensimmäiset päivät ovat periaatteessa vielä lomailua. Vieläkin tuntuu oudolta ettei täällä päin maailmaa alkuperäisissä hintalapuissa ole mukana veroja, tippauksen sentään ymmärtää (ja hyvää palvelua täällä kyllä saakin sen edestä).
Hockey Hall of Famesta tarttui mukaan Leafsien t-paita, pelipaidat olivat hiukan liikaa budjetille. Paikka on kiekkofanin unelma ja kiertelyyn menikin aikaa useampia tunteja. Paikan parasta antia olivat historialliset kiekkotamineet ja totta kai alkuperäiset NHL-pytyt, myös dokumenttipätkät entisaikojen jääkiekosta kiehtoivat.
Keskustan ruokapaikkojen määrä lähentelee naurettavuutta. Käytännössä nälän iskiessä tarvitsee vain kääntää katsettaan - riippumatta olinpaikasta - ja näkee vähintään muutaman lounasravintolan tai muun ruokapaikan. Maanalainen PATH-verkosto kattaa keskustan alueen melko hyvin ja käsittää n. 27 kilometriä kulkutietä. Varsinkin lounasaikaan liikkuminen sokkeloisessa kompleksissa meni jo hieman vaikeaksi ihmispaljouden takia. Kätevä järjestelmä joka tapauksessa, varsinkin huonon sään sattuessa.
Lauantaiaamuna karu todellisuus iski vastaan taivaalta: lunta tuli paljon, sen verran että paikallisetkin katosivat kaduilta. Toisaalta ulkona tuli varsin kotoisa olo, kun kävelykadut muuttuivat pieniksi kinttupoluiksi lumentulon takia. Taivalsin kohti Ontariojärven rantaviivaa, joka osoittautuikin varsin mukavannäköiseksi paikaksi.
Suomalaisvaikutteet jatkuivat: jäällä oli iso parvi sinisorsia ottamassa päivänokosia. Pikkupuistoissa koiranomistajat leikkivät labradorinnoutajien kanssa. Oliko se lentomatka vaan kuvittelua sittenkin? Rannalta olisi päässyt myös lautalla Toronton lähisaarille, mutta päätin jättää sen seikkailun keväämmälle.
Iltasella kävimme vielä tsekkaamassa Jamesin tulevan kämpän Annexissa ja viimeisellä aterialla. James on hauska britti, ei juo lainkaan alkoholia (!) mutta on todella ystävällinen, vaikkakin hieman vainoharhainen vieraiden ihmisten suhteen. Sovimme että näemme myöhemmin kevään aikana kunhan pääsen takaisin Torontoon. Hostellilla pakkasin rinkan takaisin lähtökuntoon ja aloin henkisesti valmistautua siirtymään seuraavana päivänä oikeaan Kanada-kotiini. Toronto, I’ll see you again later.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti