"Gone fishin', be back at dark-thirty!"

Täällä ei vietetä juhannusta, mutta pääsin silti pariinkin otteeseen ulos kaupungista tänä viikonloppuna. 

Lauantaina Bud päätti ottaa minut mukaansa taimenia kalastamaan. Lähdin mukaan oitis siltä istumalta, sillä olin jo monena päivänä palanut halusta päästä näkemään St. John'sia ympäröivää aluetta. Bud on hauska heppu, kohta seitsenkymppinen talomme isäntä, jolla on erittäin ronski huumori ja sydän puhdasta kultaa. Ajoimme nopeasti ulos kaupungista (Bud osaa kyllä ajaa kovaa!) ja suuntasimme kohti etelää, kohti Mobile Big Pondia. Täkäläisillä on hauska tapa nimittää isojakin järviä kirjaimellisesti lammikoiksi. 

Poikkesimme matkalla Budin pojan luokse, joka oli talonrakennuspuuhissa. Mukava kaveri hänkin, tarjosi oluen. Lopulta pääsimme järven rantaan, jossa minä keskityin kouluttamaan talomme ylipainoista labradorinnoutajaa Sammya samalla kun Bud kalasteli. Sanotaanko nyt niin, että koirankoulutustaidoissani voisi olla parantamisenkin varaa! Tai sitten Sammyllä vaan on harvinaisen paksu kallo. Järvellä kalaonni ei ollut parhaimmillaan, joten siirryimme läheiselle pienelle koskelle, josta saimme kuin saimmekin pari pientä taimenta saaliiksi.

Kalajutuista ei päästy eroon vielä tänään maanantainakaan. Ajoimme pohjoiseen, Middle Cove -nimiselle poukamalle Budin ja erään hänelle tutun intialaispariskunnan kanssa. Joka vuosi kesä-heinäkuun vaihteessa tuhannet ja tuhannet villakuoreet (engl. capelin) uivat rantojen läheisyyteen lisääntymään. Niitä ajautuu aivan rantaankin tuhansia, ja paikallinen tapa onkin ottaa koko perhe mukaan, ehkä jopa polttopuita ja teltta ja tulla päiväksi, illaksi ja yöksi kuoreita kalastamaan. Eikä niitä edes tarvitse kalastaa, riittää kun pitää haavin auki vedessä ja sekunnissa sinulla on ämpärillinen kalaa. Ihmisillä oli hyvä fiilis ja kaikilla tuntui olevan hauskaa.

Lisäsin loppuun videon eräältä pieneltä rannalta, jossa ihmisiä oli sen verran vähän, että mekin saimme oman osamme kuoreista.

"What's your road, man? — holyboy road, madman road, rainbow road, guppy road, any road. It's an anywhere road for anybody anyhow."

Tänään oli töissä loistava boogie. Esittelimme puolivalmista simulaattoria noin kolmellekymmenelle provinssin poliitikolle, ja ihan hyvin meni. Varsinkin, kun heitettiin koko kierros ihan improvisaationa. Kai se englannin kielen taito siis jo johonkin näyttää riittävän. Jumana ja minä muodostimme tehotiimin toisen puolen, Matthew ja Patrick omansa. Puhallamme hyvin yhteen hiileen koko tiimi, olen meistä jo nyt ylpeä. (Yllä muuten rakennus, jossa työskentelen: Faculty of Engineering.)

Matt on epävirallinen pomoni ja hyvin säntillinen, joskin kuitenkin pohjimmiltaan rento. Tulemme hyvin juttuun. Fiksuus paistaa hänestä kilometrin päähän. Patrick on projektimme virallinen vetäjä, ja porukan vitsiniekka (joka varmuuden vuoksi nauraa myös omille vitseilleen). Jumana on ensimmäisen vuoden opiskelija ja kesätyöntekijä, jonka kanssa työskentelen useimmiten simulaattorin parissa. Tiimiin kuuluvat vielä Human Factors -osaston Jennifer ja Elisabet, jotka ovat hieman hiljaisempaa sorttia, mutta tehokkaita ja uutteria työntekijöitä yhtä kaikki.

Töiden jälkeen oli tietysti pakko katsastaa Saksan ja Kreikan maaottelu. Koko pubi taisi olla Saksan puolella, itse otin luontevasti vastarannan kiisken roolin. Saksahan sen vei, mutta minun perjantaifiilistä ei vienyt mikään.

Siis minulla on kolme seuraavaa maanantaita vapaana. Tätä nyt vaan on pakko hehkuttaa vieläkin. Kiitos Newfoundland ja sattumanvaraiset arkipyhät, vaikka toki tuohon Canada Daykin sattuu kohdille väliin.


Tästä innostuneena olenkin hieman zoomaillut lentolippuja St. Pierre & Miqueloniin. Ne ovat kaksi pientä saarta, jotka kuuluvat Ranskalle ja ovat alle tunnin lentomatkan päässä Newfoundlandista. Siellä käytetään kuulemma euroja, kaduilla ei ole nimiä ja jääkiekko on iso juttu. Eihän tätä voi missata!

Koska matkakuume matkalla on parasta, ei tätä voi tähän jättää. Isompi reissu tehdään viiden hengen ryhmällä heinäkuussa, kohteena Gros Mornen kansallispuisto länsirannikolla. Jokainen voi todeta ilmeiset syyt tuonne matkustamiseen googlamalla kuvia kyseisestä pläntistä. Reissuun lähtee näillä näkymin minä, Hannah, Aleksi, Sander ja kämppikseni Anna. Tarkoitus on vuokrata auto, mökki ja herättää sisäiset vaeltajamme viiden päivän ajaksi.

Elämä alkaa rullata omalla painollaan. Töiden lisäksi siihen kuuluu kotibileitä, liikuntaa, kirjoja, kävelyitä, auringonnousuja ja -laskuja, ymmärtämättömyyden ja ymmärryksen hetkiä, avartavia keskusteluita, haaveilua ja hieman koti-ikävääkin. Minulla on täällä hyvä elämä, olkoonkin sitten väliaikainen.

The Lookout

Aurinko saapui St. John's:iinkin. Ensin viidentoista minuutin ajaksi, sitten jopa päiviksi. Sen ansiosta käväisimmekin patikoimassa yhdelle kaupungin maamerkeistä, Signal Hillille. Reitti ei ollut sinänsä raskas, mutta välillä kaiteet eivät olisi olleet pahitteeksi (joissain kohdissa mentiin kapealla polulla pelkän kallionseinään pultatun ketjun armoilla). Huipulla näkymät palkitsivat tietysti taas lopuksi.

Työtkin alkavat sujua! Tällä hetkellä kokoamme kasaan simulaattoria, jonka perimmäisenä tarkoituksena on tarjota koulutusta nopeiden moottori- ja pelastusveneiden ajamiseen. Simulaattorin on tarkoitus vastata todellisuutta mahdollisimman tarkasti: niinpä se tarjoaakin visuaalisuuden, audion sekä myös liikkeet kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Tällä hetkellä työn alla on visuaalinen ja äänipuoli. Tulevaisuudessa suunnittelen myös turvallisuuskytkimien ja -kameroiden sijoittelua eri laitteistojen yhteyteen. Aika kaukana siis ollaan omalta ydinosaamisalueelta, mutta projekti on hyvin mielenkiintoinen yhtä kaikki.

Ihmisiäkin on tullut tavattua, tosin sosiaalinen puoli hoituu kotonakin aika mukavasti, sen verran menoa löytyy tästä talosta. Mihinkään ei ole kuitenkaan vielä ehtinyt rutinoitua, on siis aikamoiset matkustuspärinät vielä päällä. Kaikki tuntuu niin hienolta ja uudelta. Kyllähän se tästä vielä tasaantuu, mutta pitää nyt nauttia tästä huumaavasta tunteesta, kun vielä voi. Jossain vaiheessa tulee niitä mutkiakin matkaan, sen tiedän.

Näiden reissujen paras ja huonoin puoli on se, että olet irrallaan kaikesta menneestä. Voit olla mitä haluat, sanoa mitä haluat, eikä sinulta odoteta mitään tiettyä roolia. Toisaalta et ole muuta, kuin se yksi monista ulkomaalaisista, jonka tarinaa kukaan ei tunne, eikä opi kunnolla tuntemaankaan. Olet reissukuplassa, ja siihen jää helposti koukkuun.

"You step onto the road, and if you don't keep your feet, there's no knowing where you might be swept off to."

Lentomatkat sujuivat ongelmitta.

Kentällä tapasin Hannahin, sekä vuokraisäntäni Budin. Hän antoi ystävällisesti kyydin kämpille. Asuinpaikkani toimii mielenkiintoisella konseptilla. Tämä on siis yksi omakotitalo, jossa asuvat Jan ja Bud, noin kuusissakymmenissä oleva pariskunta. He vuokraavat talossa olevia huoneita opiskelijoille, joita on nyt minut mukaanluettuna yhteensä kuusi henkeä. Kaikki asukit ovat ulkomailta tulleita opiskelijoita. Talossa ei juuri ole sääntöjä, tulla ja mennä saa miten huvittaa. Ainut sääntö on, että toisten huoneisiin ei saa mennä kutsumatta (melko ymmärrettävää). Ruoanlaittoon ja muihin askareisiin saa osallistua, mutta pakko ei ole. Tavallaan tämä on kuin pieni perhe, joten kaikki on rentoa ja todella välitöntä. Jo eilen oli ensimmäinen isompi illallinen, jossa juhlittiin yhden kämppikseni Tonyn valmistumista. Tupa oli täynnä, ja ruoka oli uskomattoman hyvää!

Maisemat täällä ovat paikoin jopa upeita. Korkeuserot ovat tämän paikan juju! St. John's on silti erittäin samanhenkinen kaupunki, kuin Peterborough. Julkinen liikenne ei kyllä toimi sitäkään vähää, mitä se toimi Peterboroughssa. Aionkin hommata pyörän, tosin kyllä täällä kävellenkin joten kuten pärjää. Tärkeimmät paikat ovat parin kilometrin säteellä joka tapauksessa. Pyörittiin toisen suomalaisen, Aleksin kanssa jo muutamaan otteeseen kaupungilla. Aleksi on hyvä tyyppi, jämpti suomalainen, joka hoitaa asiansa kuntoon melkoista ennätysvauhtia. Oli ehkä päivä ehtinyt kulua, ja sillä oli jo pankkitili,  sosiaalivakuutusnumero, puhelin ja fillari. Vakuuttavaa. Suunniteltiin Aleksin kanssa myös jo, että auton vuokraus voisi kuulua asiaan, kun huikeita maisemia on kuulemma tarjolla yllinkyllin kaupungin ympäristössä.

Huomenna aloitan työt. Tapasin sattumalta jo yhden työkavereistani aikaisemmin ja kävin kiertämässä kampusaluetta, joten kaikki ei sentään huomenna ole täysin uutta.

Aikaero vaivaa vielä, illalla väsyttää ja aamulla tulee heräiltyä vaikka kuinka aikaisin. Ja vaikka uusien ihmisten tapaaminen onkin aina hienoa, laittaa kymmenien uusien naamojen ja nimien kohtaaminen sekin väsyttämään jonkin verran. Tärkeintä on kuitenkin se kihelmöivä fiilis, joka alkoi jo Helsinki-Vantaalta: uusi seikkailu on taas alkanut.