I am going away for a while, but I'll be back, don't try and follow me

Välillä on kiva analysoida. Kuten tänään. Ja koska ei tänne oikeastaan kuulu mitään uutta, niin väsäsinpähän teille aikanne kuluksi listan. Osa on varmasti tullut esille jo aikaisemminkin, mutta hyville jutuillehan nauraa uudestaankin.

Kanadassa on kaikkea hassua ja vähemmän hassua. Kuten:

- Kaikki on isoa. Muropaketit. Shampoopullot. Maitotötskät. Leipäpussit. Puhumattakaan siitä että esim. tuota maitoa saa myös sellasissa järjettömissä säkeissä, niin, SÄKEISSÄ! Kätevää, etten sanoisi. Ei muuten kovin montaa tuotetta mahdu Timo-paran reppuun yhdellä No Frills tai Price Chopper -käyntikerralla. Toisaalta kätevää, koska sitä samaa muropakettia syö sitten vähintään kuukauden. 
- Kahvia on paljon ja se on hyvää!
- Edelliseen liittyen: ravintoloiden/dinereiden ilmainen refill! Paras keksintö ikinä. Lisää kahvia? Kyllä kiitos, neljä kuppiahan tässä on vasta ryystetty
- Mitat ja etäisyydet. SI-järjestelmä kai se virallinen on, mutta hävyttömästi käytetään kaikkea sekaisin. Huvittavinta on kuntosalilla se, että joka toinen juoksumatto näyttää maileja tunnissa ja joka toinen kilometrejä tunnissa.
- Tippaaminen. Nykyään tuntuu jo normaalilta, alussa oli hassua. Eikä kuitenkaan tule eteen niin usein, lähinnä ravintoloissa ja takseissa. Alussa tuli paniikissa tippailtua jopa 20% pre-tax-hinnasta, kunnes huomasin ettei kukaan täkäläinenkään tippaa kuin ehkä puolet tuosta.
- Kaupungissa pitää ajaa kovaa! Ainakin 70 km/h vähänkin leveämmällä tiellä, eikä aina riitäkään. Harvoin kuitenkaan kolaria on tullut nähtyä (Niagara Fallsin lumimyrsky oli oma lukunsa). Myös: töötti pohjaan kun on pienikin tekosyy!
- Mainokset auttamatta hienompia kuin Suomessa/Euroopassa
- Politiikassa ja vaaleissa vastaehdokkaita saa mollata nimen kanssa mainoksissa, ja tämä on täysin hyväksyttävää. Ignatieff: he didn't come back for you.
- Verottomat hinnat hintalapuissa. Vieläkään ei kukaan ole tarjonnut riittävän loogista selitystä tähän.
- Täkäläistä maitoa voi laktoosi-intolerantikko juoda aikalailla huoletta ilman pelkoa oireista. Vänkää!
- Aukioloajat. Perjantai on uusi lauantai ja lauantai on uusi sunnuntai. Ja sunnuntai on joskus uusi maanantai, mutta ei aina.
- Ne hienot tekstikyltit teiden varsilla, joihin voi "vaihtaa" kirjaimia. Ehdottoman cooleja. En löytänyt tähän hätään kuvaa moisesta.
- Ruoka-annokset on kivoja ja isoja. Toisaalta, ei saa kalaa ruoaksi, ei.
- Täällä on ihan oikeasti Kuopiota vähän isommassa mestassa kodittomia kaduilla näkyville asti. Vaikka onhan näillä joku sosiaaliturva. Ei ne tyypit onneksi päälle käy. Ja aina voi harrastaa Leksan teorioimaa alternatiivista sosiaaliturvan jakamista pikkuhilujen muodossa...
-... koska niitä kolikoitahan kertyy! Quartereita vielä tarvitsee johonkin, mutta sitä pienempiä keräämällä tekee itsensä hulluksi tai hajoittaa lompakkonsa. Plus reading weekillä huomattua: Visalla saa jostain syystä paljon helpommin rahaa kuin Mastercardilla.
- Palvelu pelaa. Ainakin teeskennellään, että kiinnostaa asiakastyytyväisyys, ja hyvin teeskennelläänkin.Tätä tulen ikävöimään, no offense S-ryhmä ja K-kaupat.
- Kokolattiamatot. Yh.
- Kukaan (paitsi vaihtarit) ei ota kenkiä pois missään.
- Ja kyllä, ihan oikeasti: about = abuut, out = uuut, eh?

Tuuliko se on, kun huutaa?

Paina taas kaasu pohjaan  

Anna elämän mennä

Huuda sun äänihuulet

Rikki ja poikki

Olen onnellinen,

mitä sä luulit?

Dann sind wir Helden, für einen Tag

Täytin vuosia. Kaksikymmentäneljä on iso luku. Vanhenemisen kriisiä helpottaa se, että en oikein voi valitella hukkaavani elämääni täällä vaihdossa ollessani. Juhlat olivat oikein mainiot, pelattiin spontaanisti Charadesia ja vähintään yhtä spontaanisti saatiin aikaiseksi sukupuolirajat ylittävä kädenvääntökilpailu.

Koulua on, ja paljon. Juuri väsäämäni kymmensivuisen kipaleen lisäksi pitäisi vääntää viitisen sivua lisää Kanadan päästöpolitiikan syrjivästä vaikutuksesta Albertan ja Saskatchewanin provinsseja kohtaan. Luomisen tuska on suuri juuri tällä hetkellä, eikä edessä siintävä kevätkään nyt tunnu oikein motivoivan. Erään professorin kanssa hermot ovat menneet jo ajat sitten, joten ei tämä nyt pelkkää ruusuilla tanssimista ole viime aikoina ollut. Ilmeisesti vielä 2010-luvun Kanadassa voi yliopistotasolla olla opettaja, joka ei käytä nettiä/sähköpostia/elektroniikkaa mihinkään kurssiin liittyvään toimintaan. Koska olen harmittavan isoksi osaksi suomalainen, en tietenkään ole jaksanut nostaa asiasta älämölöä, vaikka pitäisi. Toisaalta, opintopisteitähän minä tänne tulin hakemaan, enkä voittoa kamppailusta tuulimyllyjä vastaan.

Onneksi kanssaihmiset pelastavat. Jo, Cíara, Magnus ja Karl ovat minulle nykyään sellainen porukka, jota ilman tuskin tulisin toimeen. Hengaamme, opiskelemme ja syömme yhdessä, sekä jaksamme ivata toistemme aksentteja aina sopivin väliajoin.  Yhtenä iltana etsittiin Google Mapsista toistemme kotitaloja ja -seutuja, sekä onniteltiin toisiamme hyvistä kaverivalinnoista: Britteihin on Suomesta lyhyt matka, Ruotsiin vielä lyhyempi.

Elämä rullaa siis niin kuin ennenkin. Huomenna on ehkä pukujuhlat, tosin en omista tällä mantereella pukua. Ajattelin korvata sen laulamalla teekkarilaulun, mieluummin kuin hyvin.

I take delight in the juice of the barley and courting pretty fair maids in the morning bright and early

Japanissa järisi, siitä voitte lukea oikeista uutisista, vaan kyllä täälläkin tapahtuu: yliopisto antoi kojoottivaroituksen ja kuulemma sellaisen tavatessa ei ainakaan kannata leikkiä kuollutta. Pitäisi huitoa ja huutaa, luulisi olevan helppoa. Tosin kanadalaiset sanoivat, että kojootteja kannattaa pelätä ehkä yhtä paljon kuin kettuja, noin keskimäärin. Paitsi jos sattuu olemaan vesikauhuinen yksilö.

Täällä siirryttiin jo kesäaikaan, te siellä Suomessa olette vielä talviajassa (vielä), joten hetkisen aikaa aikaero on vain 6 tuntia.

En voi sanoa, että yhdeksän viikon aikana tästä jaetusta vajaan kolmenkymmenen neliön huoneesta olisi tullut minulle kolmas koti, mutta sen suuntaisia merkkejä on ehdottomasti näkyvissä. Tottumus luo kodin vaikka betonibunkkerista. Alan olla kiintynyt leveään yläpetiini ja huonekalujen vähyydestä johtuen huomaan järjesteleväni kirjoituspöytää useita kertoja uudestaan.  Yritän myös keksiä hienoa tapaa ikuistaa oma nimeni tiiliseinäämme, johon jo aika moni entinen asukas on vastaavan operaation tehnyt.

Yhteiselo näinkin pienessä kämpässä sujuu yllättävän hyvin. Jesse on kanssani hyvin samantyylinen kämppis, melko hiljainen ja siisti. John taas pitää enemmän kaaosteoriamaisesta lähestymistavasta, mitä tulee vaatteiden ja tavaroiden säilytykseen. Yksi pahe meillä kaikilla on yhteinen: illat venyvät väistämättä puolenyön toiselle puolen.

Tässä vaiheessa alan kyllä olla totaalisen kyllästynyt kampusruokaan. Niin kuin on tullut jo todettua, omaehtoinen kokkaaminen on tehty täällä sietämättömän hankalaksi, ja se on rajoittunut osaltani veden keittämiseen viimeisen parin kuukauden ajalta. Kunhan pääsen takaisin Suomeen, lupaan visusti olla mukisematta ruoanlaitosta pitkään aikaan.

Ensi torstaina vietetään Pyhän Patrickin päivää. Lupasin maalata kasvoni vihreäksi kyseisenä päivänä, jos mahdollista. Luulisin tuon päivän menevän ainakin omalta osalta suhteellisen turvallisesti, sillä selvisi että Pyhä Patrick on myös insinöörien suojeluspyhimys.


http://en.wikipedia.org/wiki/Saint_Patrick's_Day

Tajusin myös, että siellä kotopuolessahan on vaalit ensi kuussa. Ennakkoäänestys kuitenkin onnistunee toivottavasti Torontossa. Pääsenpähän näkemään, mitä mahtipontista ja kiinnostavaa "Suomen kunniakonsulaatti" pitää sisällään.


P.S. Matkan puoliväli lähestyy! n. 70 päivää takana, reilun saman verran pitäisi olla edessä.

And I'm a fan of yellow noise, and silent shouts

Kevät meinaa tulla, Kanadaankin. Huolimatta aamuisesta lumipeitteestä lämpötilat puskevat väistämättömästi plussan puolelle ja ruohon ja mullan tuoksu täyttää sieraimet. Tai, no ainakin parin viikon päästä täyttää, toivottavasti...

Siis mä osaan jotain! Midterm-keskiarvo karvan vajaa 80%, joka vastaa ehkä nelosta Suomen asteikolla. Olen tyytyväinen!

Niin absurdia kuin se onkin, tässä pitäisi kohta olla miettimässä jo touko- ja kesäkuun peliliikkeitä. Ja jopa paluuta Suomeen. Käsittämätön ajatus tällä hetkellä, mutta kesäkuussa sitä pitäisi olla joko töissä tai opiskelemassa koto-Suomessa, tai jopa kumpaankin. Jos ajankulu tästä vielä kiihtyy, olen varmaan kolmekymppinen ylihuomenna.

Magnuksen synttäreitäkin juhlittiin. Päivänsankari sai päättää päivän ensimmäisen aktiviteetin lounan jälkeen. No eläintarhaan, tietysti, miksipä ei! Peterborough Riverview Park and Zoo oli nimensä kaltainen megalomaaninen kompleksi, jossa oli kyllä valitettavan vähän itse eläimiä. Talvikausi, annettaakoon anteeksi. Pikkuapinat (ei meidän ryhmäläiset, tällä kertaa) olivat ihan söpöjä, mutta paikan ehdoton valtias tällä kertaa oli Herra Kameli, joka oli kiitollisen kiinnostunut seurastamme.

Juhlien aikana sain hyvää palautetta yhden isäntätalon natiivilta tietämällä Charlottetownin ja Prince Edward Islandin ja niiden sijainnin. Onneksi ei jatkettu maantietoaiheista, muuten olisi käry käynyt melko nopeasti.

Just a city boy, born and raised in south Detroit, he took the midnight train going anywhere

Matkailu avartaa. 10 päivää reissailua Kanadassa ohi ja hauskaa oli. Niin hauskaa, että on jopa jonkinasteinen kulttuurishokki palata arkeen. Reissu käsitti siis meidän poikien osalta reitin Toronto – Ottawa – Montreal – Toronto – Niagara Falls. Mukana oli vaihtareita vajaa kymmenen kappaletta ja lisänä kolme suomalaisvahvistusta.

Alla yksityiskohtia matkasta:

Päivä 1

Herätys Peterborough:ssa. Bussi on myöhässä eikä meinaa lähteä tien päälle ollenkaan valtatien sulkemisen takia, mutta lähtee lopulta kuitenkin. Torontossa pikalounas ja lentokentälle poikia tapaamaan. Että voi olla hienoa nähdä lisää suomalaisia! Bonuksena Kiira Korpi käveli vastaan terminaalissa. Arvon neiti oli kuulemma istunut samoissa koneissa poikien kanssa Suomesta asti ja väläyttänyt säkenöivää hymyäänkin, joskin sen kohteesta oli pientä epäselvyyttä (sovittiin että Jannelle se ei ainakaan hymyillyt).

Tutulle hostellille seikkaleminen onnistuu helposti, ja ilta kuluu ruokaillessa ja virvokkeita nauttiessa, sekä kuulumisia vaihtaessa. Hyvä fiilis kaikilla. Poikia väsyttää reiluhkosti, joten palaamme hostellille aikaisin. Poikien ensireaktiot: katusuola ärsyttää ja Mastercard ei toimikaan niin kuin luvattiin. Silti hauskaa näyttäisi olevan

Päivä 2

Niin raa’alta kuin se tuntuukin, matka jatkuu jo heti aamusta kohti Ottawaa. Ensimmäinen Amerikan tyylin diner-ruokailu napaan ja bussijonoon, joka on pitkä kuin nälkävuosi. Matkaan päästään vaihteeksi myöhässä, mutta moottoritiellä se varsinainen shokki vasta tuleekin: bussi jää tienvarteen ja kuskikaan ei osaa asialle oikein mitään tehdä. Matkaa jäljellä n. 400 kilometriä, NHL-matsiinkin pitäisi keretä illalla, tunnelma alkaa olla lievästi kuumottava. Epätietoisuus valtaa bussin ja mietin jo liftaamisen mahdollisuutta, jotta päästäisiin edes perille. Vartin jälkeen kuski päästää meidät löysästä hirrestä ja kertoo että toinen bussi on tulossa hetken kuluttua. Matka jatkuu ja varakuskimme polkee tallaa pohjaan kiitettävällä tahdilla. 

Ehdimme matsiin oikein loistavasti ja kun ruokahuolto toimii, mielikin on parempi. Elämän ensimmäinen NHL-matsi on tosiasia, ja paikat ovat loistavat! Harmi ettei Senators ole yhtä loistava, tappio tulee 4-2 ja Jannen kanssa hävitään veto Akille ja Leksalle. En selvästikään osaa valita tiimejäni vieläkään oikein.

Illalla tapaamme muut vaihtarit hostellissa (joka on muuten entinen vankila) ja pojilla riittää ihmeteltävää kun monen monta vaihtarikaveria tulee esittelemään itsensä. Alusta asti kaikki tuntuvat tulevan hyvin juttuun. Magnus sanoo että me suomalaiset kuulostamme Duudsoneilta aksentin takia. Fair enough.

Kansainvälinen konferenssimme jatkuu Pier 21:ssä, joka on tupaten täynnä. Tunnelma alkaa vapautua. Cíara näyttää miten saarivaltion tytär tyhjentää tuopin laakista ja saa aplodit. Ducksauce vääntyy Dutchsauceksi. Loppuillasta ei puhetta meinaa enää kuulla, mutta livebändi on ihan mahtava ja tanssilattiallehan sitä tulee eksyttyä. Hieno ilta!

Päivä 3

Kulttuuripäivä Ottawassa.

Aamupalalla Leksa testaa kanadalaistyttöjen yleistietämystä ja saakin aikaiseksi kuulemma melko loistavan keskustelun. Tankkauksen jälkeen parlamenttitalolle, jonka kellotorni ja sieltä avautuvat näkymät tekevät vaikutuksen. Ottawassa tuuli on todella kylmä ja tunkee luihin ja ytimiin, vaikka säässä ei muuten olekaan valittamista. Uhmaamme silti puhuria ja käväisemme Winterlude-festivaalilla, joka ei kyllä jääveistosten lisäksi juuri herätä itsessäni kovin suuria tuntemuksia.

Saan kavereistani hyvää palautetta, kaikki kehuvat mukaviksi ja ystävällisiksi. Hyvä pojat, ei tarvinne sittenkään etsiä uusia ystäviä loppuajaksi.

Illalla vaihde vaihdetaan taas vapaalle ja porukka innostuu tanssimaan oikein kunnolla, itse vähän vähemmän. Väsyttää armottomasti, mutta livemusiikki on taas oikein maittavaa ja matkan teemabiisikin löytyy:

http://www.youtube.com/watch?v=rfUYuIVbFg0

Päivä 4

Hostellilta saamme aamun checkoutissa ”tons of complaints” johtuen liian kovasta melusta yöllä. Puolustukseksi voi todeta, että oikeasti ne möykkääjät oli ranskalaisia ja sitäpaitsi: kuka muuttaa hostelliksi paikan, jossa huoneista kantautuvien äänten on tarkoituskin kuulua selvästi käytäville? Hölmöt ottawalaiset, haters gonna hate.

Osa porukasta menee joelle luistelemaan ja Aki, Brett, Helena ja brittitytöt tapaavat jäällä vanhempia rouvashenkilöitä, joiden kanssa päätyvät ottamaan ryhmäkuvia. Itse skippaan jostain kumman syystä luistelun (onneksi sain myöhemmin uuden tilaisuuden). Joen kuhmuraisella jäällä luistelu ei ole ihan helppoa, mutta kaikki tulevat kuitenkin ehjänä takaisin.

Illalla suuntaamme Montrealiin, joka sijaitsee Ottawasta vain noin parin tunnin bussimatkan päässä. Heti rajan ylitettyään huomaa eroja: kaikki on ranskaksi ja talot hyvin keski-eurooppalaistyylisiä. Kaupunki on kaunis, kauniimpi kuin Ottawa tai Toronto, se on pakko todeta. Olemme sen verran myöhään perillä, että päätämme vain pelata biljardia hostellissa ja odotella huomispäivää.

Päivä 5

Parc du Mont-Royalissa on näköalatasanne, josta on upeat näkymät kaupunkiin. Nousu käy aamulenkistä ja alaspäin taivaltaminen on astetta mielenkiintoisempaa liukkaan rinteen takia. Brettin pää menee korkeasta ilmanalasta sekaisin ja hän repii takin ja paidan pois ja haluaa ehdottomasti että hänet ikuistetaan kameralle istumassa lumista tannerta vasten.

Vanhasta kaupungista löytyy vaikka mitä. Teen pakollisen kiintiökirkkovisiitin. Yhdeltä aukiolta löytyy jääliukumäki, ja Aki ja Cíara päättävät kisata mestaruudesta. Se jää kuitenkin lyhyeen, sillä mäki on suljettu eikä tällä kertaa olla halukkaita rikkomaan sääntöjä.

Päivä 6

Aamulla käymme tsekkaamassa olympiastadionin, joka on niin kuin kaikki muutkin stadionit, tosin torni oli erityisen hieno. Kesäolympialaisethan siis pidettiin Montrealissa 1976. Haluamme mennä katsomaan auringonlaskua majakkaan rannalle, vähemmän menestyksekkäästi tosin: paljastuu että majakka ei ole majakka vaan kellotorni ja se on sitä paitsi suljettu. Oh, well. 

Toisaalta onni onnettomuudessa, näemme todella miellyttävän näköisen ulkojääradan ja tunnistamme tilaisuuden tulleen: luistelemaan, nyt kun vielä ehtii! Luistelutaitoni ovat paremmat kuin muistin ja jäälle tulevat Suomi-poikien lisäksi myös Jo, Cíara, Brett ja Helena. Luistelemme, opetamme brittejä ja muita luistelemaan paremmin ja kisaamme nopeusmestaruudesta. En saa Jannea kiinni, vaikka kuinka yritän. Ilta on yksi reissun hauskimpia ja mieleenpainuvimpia. Ilmassa on ystävystymisen tuntua, ja lopulta viihdymme jäällä melkein pari tuntia ja lupaamme tekevämme tämän joskus uusiksi.

Illalla syömme kanadalaista erikoisuutta, poutinea, joka on käytännössä ranskalaisia, juustoa ja ruskeaa kastiketta, joka nautitaan vapaavalintaisen lisukkeen, esimerkiksi makkaran tai lihan kanssa. Annos on järkyttävän iso, joskin itse sytyin kyseiselle ruoalle vähän enemmän kuin muut (no eikö ole herkullisen näköistä!):

Loppuillan paikkavalinta ei ehkä täysin onnistu. Iso osa asiakkaista on ottanut jotain muutakin kuin nestemäistä ilolientä, joten emme viihdy paikan päällä aivan liian kauaa, hauskaa on  joka tapauksessa.

Päivä 7

Viimeinen aamu Montrealissa. Magnus ja Brett ovat jo lähteneet meidän herättyämme ja Leksa alkaa heti ikävöimään. Jo, Cíara ja Oona ovat suuntaamassa seuraavaksi New Yorkiin, joten hyvästelemme heidät, mutta kaappaamme Helenan vielä hetkeksi itsellemme. Tsekkaamme itsemme ulos hostellista ja nautimme terveellisen ja ravintopitoisen aamupalan Domino’s:ssa. Helena kirjoittaa meille pojille lapun espanjaksi ja toivottaa hauskaa aikaa käännöstehtävän parissa. Fiksuna teekkareina käytämme Google Translatoria ja saamme ilon irti välittömästi. Hyvästelemme myös Helenan ja haikea fiilis alkaa iskeä. Nyt on neljän pohjolan viikingin aika jatkaa matkaa keskenään, vaikka tiesuola kovasti yrittääkin syödä kengistämme pohjat pois. Suuntaamme bussiasemalle ja aloitamme matkan kohti Torontoa.


Päivä 8


Aamulla pohdimme lauttakyytiä Toronton saarille nättien skyline-kuvien toivossa, mutta keli ei innosta ja itsekin totean haluavani mennä sinne vasta myöhemmin keväällä. Sen sijaan menemme paikalliseen olutpanimoon, joka toteuttaa hienosti järjesteltyjä vierailukierroksia. Täytyy myöntää, että maltaan hajusta iski välittömästi taannoiset Koff-tehdaskesien muistot mieleen. Tällä kertaa visiitti on rattoisampi, koska saamme maistaa panimon tuotteita ihan riittävästi. Saamme matkaan myös tuopit ja lupaamme markkinointiosastolle, että pojat vievät pullon panimon tuotetta Suomeen ja ikuistavat sen Senaatintorin hienoissa maisemissa.


Illalla katsomme ottelua paikallisessa. Toronto voittaa, ihmeiden aika ei ole ohi!

Päivä 9 

Niagara-päivä. Lähtö putouksille on aikaisin ja keli on ihan hirveä: sumua on paljon ja luntakin tulee kuin viimeistä päivää. Moottoritiellä näemme kaksi kolaria, ja bussikuskin mielestä jotkut eivät vaan ikinä opi hiljentämään ajoissa – ehkei aivan validein kommentti kun sen sanoo ajaessa bussinrämää 120 km/h minimaalisella turvavälillä kaameassa lumisateessa...

Perille kuitenkin päästään ja kyllähän ne putoukset paikallaan ovat. Kanadan puolella ne ovat isommat ja vedessä kelluvat pienet jäälautat tekevät virtaavan veden katsomisesta yllättävän maagista. Lunta tulee koko ajan lisää ja taivallamme kohti Niagara Fallsin keskustaa. Aki ei ole täysin tyytyväinen kenkävalintaansa. Kaupungin keskusta on käytännössä aivan kuollut keskellä talvea (”Heinolassakin on enemmän ihmisiä kaduilla”).

Kierrokseen sisältyy viinin ja jääviinin maistelua 20 Bees –viinitilalla. Jääviini on kanadalainen (tosin myös saksalainen) erikoisuus ja tehdään normaaleista rypäleistä, joiden täytyy olla kolme päivää pakkasessa, jonka jälkeen ne kerätään. Koska rypäleen vesi on suurimmaksi osaksi haihtunut, kaikki makeus on keskittynyt jäljelle jääneeseen rypäleeseen. Rypäleet puristetaan viiniksi vielä niiden ollessa jäätyneinä. Maku on makea, tosin ei niin makea kuin olisi olettanut. Saa hyväksynnän suomalaisten makuaisteilta. Good stuff!

Leffassa huomaan, että ollaan kuin ollaankin Pohjois-Amerikassa: pieni limu on kooltaan lähempänä varmaan 0,7 litraa. Noh, janohan tässä jo olikin.

Päivä 10 

Heräämme siihen, kun hostellin vastaanoton täti tulee ilmoittamaan tuplabuukkauksesta, joten joudumme vaihtamaan huonetta. Leksa pääsee aasialaisten kanssa samaan huoneeseen, minä ja Janne omaan pikku koppiimme ja Aki ei joudu vaihtamaan huonetta lainkaan – asiasta tekee ratkiriemukkaan se, että lopulta Aki nukkuu koko seuraavan yön yksin kuuden hengen huoneessa kun ei sinne sitten kukaan tulekaan. Noh, elämä on.

Pakollinen CN Tower -vierailu. Ostamme kaikki liput korkeimmalle tasanteelle Skypodiin 447 metrin korkeuteen, jossa en itsekään ole vielä käynyt. Siellä oikeasti huimaa, vaan ei Akia, Leksaa eikä Janneakaan pahemmin. Lasilattia kiehtoo myös.

Go Leafs go! Kun tänne asti on tultu, niin katsotaan nyt sitä jääkiekkoa oikein kunnolla. Liput tähänkin otteluun on ostettu jo ennen reissua, ja hyvä niin. Matsi on mahtava! Maaleja riittää ja jatkoajallehan siinä mennään. Ratkaisua ei synny, joten pääsemme näkemään myös rankkarit livenä. Toronto häviää, mutta se ei juuri haittaa, tunnelma oli silti huikea.

Päivä 11

Poikien lähtöpäivä. Heräämme enemmän tai vähemmän ajoissa, mutta päivälle ei oikein ole suunnitelmia ja takkikin alkaa olla aika tyhjänä. Viimeisen päivän dilemma iskee – toisin sanoen hyvä päivä ostaa tuliaisia ja purkaa reissua sanallisesti. 

Kaupungilla sanon pojille moikat ja astelen bussijonoon. Mielessä pyörii edellisten päivien tapahtumat. Ihmisiä eri maailmankolkista, ystävyyttä, musiikkia, hyvää ruokaa – voiko enempää vaatia? Kliseistä, mutta totta. Muistan nämä päivät loppuelämäni. Reissu oli unohtumaton ja varmasti elämäni parhaita viikkoja ikinä. Tämän takiahan tänne tultiinkin.