So long, and thanks for all the fish

Länsirannikolta palasin jo melkein pari viikkoa sitten, mutta intoa ei ole millään riittänyt blogin kirjoitteluun, tahi suurempaan valokuvailuun. Olen halunnut käyttää nämä viimeiset päivät itsekkäästi vain siihen, että painan Kanadan parhaat puolet omaan mieleeni ja yritän elää näitä hetkiä mahdollisimman täysipainoisesti.

Kun palasin Torontoon, pääsin jo samana iltana näkemään Outin. Jälleennäkeminen oli yksi parhaita hetkiä koko viiden kuukauden reissun aikana! Ontario ja Toronto nihkeilivät säiden kanssa, vaikka Outin kanssa pari päivää saimmekin aluksi paistatella auringossa. Onnellisia päiviä! Sen jälkeen satoikin sitten viitisen päivää putkella. Vanhempani saapuivat pari päivää Outin jälkeen, mutta eivät Torontosta kylläkään kovin aurinkoista kuvaa saaneet.

Outin palattua takaisin Suomeen jatkoimme Peterborough:n ja Ottawan kautta Montréaliin - siis periaatteessa samaa reittiä kuin reading weekilläkin tuli vaihtareiden ja Suomen poikien kanssa reissattua. Vaikka homma kuulostaa vanhan uudelleenlämmittelyltä, varsinkin Ottawa ja Montréal ovat kesäisinä versioina aivan erilaisia! Ihmisiä on kymmeniä kertoja enemmän ja tunnelmat rennompia. Varsinkin Ottawaan tuli tutustuttua tällä kertaa paremmin, ja se kohosi asteikolla reilusti lähemmäs Montréalin huikeutta.

Ensi perjantaina palaan Suomeen. Ajatus on toisaalta surullinen, mutta samalla äärimmäisen lohdullinen. Matka on ollut huima ja kokemus avartavampi, kuin olisin koskaan voinut etukäteen kuvitella. Kanada on yksiselitteisesti hieno maa, johon palaan varmasti uudelleen. Asumaan vai vierailemaan, se jääköön nähtäväksi. En tässä ala listaamaan kaikkea kehumisen arvoista, lukekaa aikaisempia blogikirjoituksia tai vetäkää minua hihasta Suomessa, kerron kyllä kun kysytään.

Mutta kotiin on hienoa palata! Nähdä ystävät, tutut maisemat ja puhua omaa äidinkieltä! Oma asunto ja esimerkiksi vaatekaappi, jossa oikeasti on vaatteita, tuntuvat varmasti maailman hienoimmilta asioilta ensimmäiset pari viikkoa. 

Nyt päättyy se aikakausi, joka viime kesän vaihto-opiskelun hakuprosessista alkoi. Tämä kirjoitus jää tämän blogin viimeiseksi. Jos edes yksikin ihminen on tästä jotain iloa saanut tämän kevään aikana, olen tyytyväinen: kannatti siis kirjoittaa. Loppuun viimeinen yksi neuvo, jonka olen oppinut tämän matkan aikana: toteuttakaa unelmianne. Jos se on matkustelua, hyvä. Jos nautitte jostain muusta enemmän, hienoa sekin. Minä toteutin itseäni tämän kevään aikana ja harva asia on koskaan tuntunut paremmalta tai enemmän oikealta. Kannattaa elää elämäänsä!

Heissulivei,

- Timo

"Vancouver, this is it!"

Kun Jo kertoi minulle ihastuneensa Vancouveriin melkein ensisilmäyksellä, en uskaltanut innostua itse. Kaupunkeja on kehuttu maailman sivu, ja harva on oikeasti tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Vancouverissa on kuitenkin jotain todella erityistä, lähestulkoon maagista. Vuoret, Tyynimeri ja kaupunki luovat ainutlaatuisen kolmikon, joka on enemmän kuin osiensa summa. Kaupunki on siisti, luontoalueet yhdistyvät saumattomasti kaupungin ilmeeseen ja taustalla aina näkyvät vuoret luovat suuruuden tunnelmaa. Fiilistä on vaikea selittää pelkillä sanoilla, eivätkä valokuvat tee oikeutta.

Joannan  kanssa tehtiin vaikka mitä: käytiin riippusilloilla ja katsomassa 1300-vuotiaita puita, käveltiin rannalla, istuttiin rannalla, syötiin sushia ja juteltiin ja muisteltiin kulunutta puolikasta vuotta. Tutustuttiin myös yhteen toiseen brittiin, Carly-nimiseen tyttöön, joka oli tehnyt seitsemän kuukauden maailmanympärimatkan. Kolmestaan vuokrattiin pyörät ja käytiin ajamassa upean Stanley Parkin ympäri. Carly on mukava tyyppi, ja kun kerran näköjään minun osani on olla brittityttöjen kaveri, niin miksei: sovittiin tekevämme jotain loppuajasta, kun Jo kerkesi jo tänään lähteä lennolle takaisin Englantiin.

Niin tosiaan, Jo oli viimeinen ystäväni Trentistä, jolle jouduin sanomaan heihei (ellen sitten törmää johonkuhun sattumalta...) Autoin häntä kantamaan tavarat lentokentälle ja totesimme, että tämä on yhden aikakauden loppu ja toisen alku: ehkä parin-kolmen vuoden päästä tulemme takaisin tänne ja voimme kaveerata taas. Kumpikin meistä oli niin vakuuttunut tämän kaupungin ilmapiiristä, että puolitosissaan jo suunnittelimme tulevia asuinalueitamme tai työpaikkojamme. Kuin enteenä mahdollisesta tulevasta, tapasimme pariskunnan joka oli muuttanut tänne 1986 ja totesivat että oli heidän elämänsä ehdottomasti paras päätös. Siitä jäi hyvä fiilis, ehkä minäkin vielä joskus...

Itse lähden käväisemään viikonloppuna vuoristoisessa Whistlerissä ja sen jälkeen pari päivää takin' it easy. Tiistaina takaisin Torontoon, jossa tapaan ensin Outin ja sitten myöhemmin vanhempani jossain vaiheessa. Vielä on muutama viikko Kanadaa ja lomaa jäljellä, ja Trentistäkin tuli hyvät arvosanat, joten hyvällä omallatunnolla voin olla jouten ja nauttia elämästä. At the moment, I do love my life.