These streets will make you feel brand new, the lights will inspire you

New York.

Kun näsäviisaista rajavartijoista selvittiin, bussissa matkalla tänne saattoi tehdä kahta asiaa: valvoa tai teeskennellä nukkuvansa. Yritin kumpaakin, laihoin tuloksin. Kun Manhattanin skyline alkoi viimein aamuauringon ensisäteiden aikana näkyä, täytyi vanhan jenkkiskeptikonkin myöntää: on se upea.

Vaikka Rockefeller Centerin korkeudet olivat ihan vangitsevia ja Times Square kiva nähdä, minusta Manhattanin reilusti hienoin ominaisuus tähän asti nähtynä on Central Park. Aivan mahtava paikka, joka taittaa suurkaupungin paikoittain tunkkaiselta tunnelmalta sen terävimmän kärjen. Puisto kun on tarpeeksi laaja, jotta sen keskellä ei isoista rakennuksista näe vilaustakaan. Ja kun luontoon kyllästyy, voi taas kävellä pilvenpiirtäjien keskelle. 
Ensimmäinen ilta sai itseensä spontaanin kuorrutuksen, kun lähdettiin aika summamutikassa parin sveitsiläisleidin mukana nautiskelemaan taalan arvoisia oluita Greenwich Villageen. Jenkit pelasivat beer pongia, musiikki oli aivan liian lujalla. Silti meillä oli hauskaa ja eurooppalaisten tapaaminen on aina mukavaa. Lopulta kuitenkin valvotut tunnit alkoivat puskea yli kolmenkymmenen, ja oli pakko palata hotellille lataamaan akkuja.

Toisena päivänä käytiin tsekkailemassa keskuspuisto ja American National Museum of History. Kolmas päivä ajoi meidät Financial Districtille ja tutustuttiin taas yhteen sveitsiläiseen (no sveitsiläishostellissa niitä riittää). Lisäksi nähtiin Wall Street, NYSE, mitä näitä nyt on. Myös South Ferry oli hieno kokemus ja ilmainen!Illalla verestettiin vanhoja sushimuistoja ja syötiin melkein 30 kappaletta mieheen.

New Yorkia vielä pari päivää, sitten täysin toiselle rannikolle, länteen ja Vancouveriin. Kuuma, kostea, tuulinen, ystävällinen, käsittämättömän suuri. Siinä viisi adjektiivia New Yorkista tältä reissulta. Joidenkin mielestä kaupungeista legendaarisin, omasta mielestäni parempi kuin olisin osannut odottaa.

This is the end of the rainbow, where no one can be too sad

Elämäni ensimmäinen baseball-ottelu koettu. Pesäpallon säännöt jotenkin tuntevana pysyin suurimman osan ajasta kärryillä siitä, mitä tapahtui. Baseball on siitä hauska (tai tylsä, riippuu katsantokannasta), että suurin osa toiminnasta tapahtuu syöttäjän ja lyöjän välillä. Kunnarinkin todistin, tosin vierasjoukkueen toimestahan se tuli tehtyä. To be sure, urheilu ei olisi urheilua ellei Toronton joukkue häviäisi, siksi matsi päättyikin 6-4 Tampa Bay:n voittoon.

Urheilua on muutenkin riittänyt: perjantaina laitettiin pelit pystyyn läheiselle nurmikentälle ja saatiinkin hyvä futismatsi aikaiseksi. Homman kruunasi lopuksi tehty ihmispyramidi, jota pääsivät todistamaan Kanadaan asti tulleet Emman vanhemmat ja sisko. Bra-huudot raikuivat iltapäivässä, eivätkä ohikulkijatkaan ihan älyttömästi kummastelleet.

Lukukausi on käytännössä ohi. Kämppikset lähtivät ja oma asuntolani on vain varjo entisestään, kun kukaan ei liiku käytävillä ja 18-vuotiaat eivät ruodi ihmissuhteitaan viereisessä punkassa kahteen asti yöllä.

Hyvästejä on saanut menneellä viikolla heittää todella monta, eikä se kivalta tunnu, varsinkin kun kaikki lähtevät hieman eri aikaan ja itse on melkein viimeisten joukossa. Jokainen kädenheilutus ja halaus saa syvemmän merkityksen kun tajuaa, että seuraavan kerran sen voi tehdä ehkä vuoden tai kymmenen päästä. Tai ei ehkä koskaan. 

Vaihtoaika on hassu kokemus. Tulin vieraaseen maahan ilman yhtään ystävää tai ylipäätään ketään tuttua, mukana vain oma rinkka ja parikymmentä kiloa tavaraa. Sitten ystävystyin, elin ja koin. Nyt kaiken tavallaan taas menettää. Tunteiden vuoristorata on ollut hurja, mutta samalla oikeasti elämäni parhaista hetkistähän tässä on ollut kysymys. Sekuntiakaan en vaihtaisi pois. Ja onneksi ensimmäiset lupaukset jälleennäkemisistä on jo tehty.

Eikä hätä ole muutenkaan tämän näköinen. Tiistaina heitän rinkan olalle ja lähden uusiin seikkailuihin. Iso Omena odottaa. Ja tällä kertaa se ei tarkoita ostosreissua Matinkylän keskustaan.

It's the rain I can hear coming

Käytiin äänestämässä. Äänestyspaikka oli surkuhupaisan pieni, Suomen Kunniakonsulaatti Toronton Bay Streetillä, mutta täytti tehtävänsä. Kokemuskin oli hieman hassu. Paikalla oli ihan jono, jossa oli aluksi se kymmenisen ihmistä. Kukaan ei tuntenut ketään, mutta kieli yhdisti. Siinä kymmenminuuttisen aikana vaihdeltiin muutama sananen. Oli mm. perhe, joka oli muuttanut lapsineen kahdeksan kuukautta sitten Kanadaan. Salaa olin vähän kateellinen. Ne saavat jäädä pitkäksi aikaa, kokea enemmän ja perusteellisemmin. 

Äänestämisen jälkeen nautimme lounasta auringonpaisteessa ja taivalsimme Distillery Districtille. Paikka oli minulle uusi, ja sieltä löytyi mm. pohjoismaalaisia design-tuotteita (Iittala-mukit $35/kappale) ja käsintehtyä suklaata.

Iltasella oli vaihtareiden jäähyväisillallinen Peterboroughssa. Näkymä oli melkoinen, meitä oli n. kolmekymmentä kappaletta pienessä ravintolassa! Itse en vielä saanut lähdön tunnelmaa väännettyä päälle, kun kaikki kokeetkin vielä ovat edessä ja kun en vielä Suomeenkaan hetkeen ole palaamassa. Jotkut tosin lähtevät takaisin jo ensi viikolla.

Eilen illalla satoi kaatamalla ja vaihtoajan ensimmäinen ukkonenkin painoi täydellä voimallaan päälle. Valoshow oli varmaan yksi elämäni upeimpia ja jyrinä tuntui rinnassa asti.