The mountains are calling and I must go

Turha tehdä suunnitelmia, ne muuttuvat kuitenkin. Niin tänäänkin, piti jo aamusella olla matkalla Torontoon, mutta eihän täältä kampukselta viikonloppuna pääse ennen kymmentä mihinkään, ei edes keskustaan. Kyyti meni, minä jäin, ja ärsytti sen verran että en mennyt seuraavallakaan, vaan pidin rehellisen PBorough-viikonlopun. Ensi lauantaina on jo kuitenkin seuraava mahdollisuus.


Suuntasin siis metropolin sijasta lenkille. Oli kirkasta ja kaunista, juoksu luisti ja olo tuntui mahtavalta. Maasto täällä on melko kukkulaista, ylämäkikuntoni ei selvästikään ole vielä riittävä. Pakkasesta huolimatta tuntui lähes keväältä.

Pikasuihkun jälkeen menin kirjastoon viimeistelemään ensimmäisen harjoitustyön. Kanadalaista kansantaloutta kuvaajien muodossa. Vihdoin jotain valmista aikaiseksi koulunkin saralla, ensimmäistä arvosanaa odotellessa. Ei tämä nyt niin vaikeata ole: lue artikkeli tai viisi, tiivistä olennainen, opettele, osaa, sovella. 


Kampus on viikonloppuna todella hiljainen paikka. Silti joka paikkaan mentäessä kannattaa varata 5 minuuttia ekstraa. Ihan vaan siksi kun tuttuihin törmää kuitenkin. Hey, how's it going? Oh downtown, I've gotta go there too. Great, let's go together.


Posti oli kiinni, joten saatte odottaa korttejanne vielä hetkisen pidempään. Emmalla ja Karenilla oli luppoaikaa, joten suuntasimme kahville. He olivat menossa vapaaehtoisina työskentelemään täkäläisille filmifestivaaleille, ja pyysivät mukaan pyöriskelemään. En mennyt, koska halusin kierrellä kaupunkia ja tutustua viimein kunnolla muuhunkin kuin keskustaan. Myöhemmin filmiläystäkettä selatessani tajusin, että olisi pitänyt mennä jo eilen: nehän esittivät "Miesten vuoron"! http://reframe.purpledog.ca/film/steam-life 


Ei kaupunkikierroskaan huono ollut, löytyi käytettyjen kirjojen kauppa, erittäin jännittäviä käytöstä poistettuja rautateitä (ainakin toivoin näin, ja päätellen jalanjälkien määrästä kiskoilla olin oikeassa - tai sitten ihmiset täällä ovat oikeasti todella masentuneita...) ja paras kaikista: luonnonulkojääkenttä! Harmitti oikeasti, ettei ollut luistimia mukana. Kaupassa ostokset jäivät kassan jälkeen jumiin liukuhihnalle. "Excuse me miss, could you push them towards me?" Olo oli hieman turistimainen, kun tajusin että se liukuhihna liikkuu napista painamalla ja nappia pitää painaa ihan itse. Ei meillä Suomessa tällasia...


Kyllä tämä paikka ihan kotoisalta jo tuntuu. Jos ensimmäinen viikko tuntui kuukaudelta, kaksi viimeistä ovat tuntuneet puolelta vuorokaudelta. Viihdyn täällä.


Illalla join kahvia, katsoin auringonlaskua ja selailin Kanada-opasta. Vuoria, Vancouver. Jossain vaiheessa pitäisi sinnekin päästä. Vapauden tunne on huumaava, kaikkialla ympärillä on uusia paikkoja, jotka vain odottavat löytämistään ja joka paikkaan tekisi mieli mennä. Kaikki on kiinnostavaa, uutta ja jännittävää. Älä hanki Ooppelia, unohda kotiteatterisetti. Osta lentolippu!

Luulet että kotisi on linnasi, eikä muurisi ikinä murru

Tämä päivä ei ollut helpoimmasta päästä. Eilisilta venähti Australia Day:n juhlimisen takia, ja aamulla piti tietysti käyttää yksi tunti pelkästään torkkunapin painelemiseen. Luennolle myöhässä ja väsyneenä, ilman kahvia, ilman aamupalaa. Sen jälkeen kävin käsittämättömältä tuntuvan Canadian Economy -kurssin harkkatyön kimppuun, jota yrityksen ja erehdyksen kautta väänsin noin viisi tuntia, saamatta sitä kuitenkaan valmiiksi. Myös kommunikointi tuntui käsittämättömän vaikealta, AI TINK TIS GRÄÄF SUDNT LUUK LAIK TIS. Puhuisitte suomea tyhmät. Ratkaisin kaikki ongelmat lupaamalla tehdä tehtävän asuntolassa loppuun, laitoin kuulokkeet korviin ja soitatin loppupäivän lemiläisten herrasmiesten hengentuotteita.

Ei kaikki nyt niin huonosti kuitenkaan ole. Reading weekin suunnitelma alkaa hahmottua: tiedossa reissailua suomalais-brittiläis-saksalais-australialais-meksikolais-pohjaisella porukalla Ottawassa, Montrealissa ja Torontossa ja ainakin yksi NHL-matsi. Mahtavaa! Lupaan kirjoittaa pisimmän blogientryn ikinä tuon reissun jälkeen.

Nyt pitäisi jaksaa pusertaa pari päivää vielä tiukasti koulua, jotta viikonloppuna voisi ottaa vähän rennommin. Lauantaina international dinner vai takaisin Torontoon? Siinä vasta pulma.

P.S. Näin hauskaa meillä oli eilen:

Hokinait!

Eilen käytiin katsomassa kiekkoa. Mistään lähikulmien välisestä höntsäilystä ei ollut kyse, koska vastustava joukkue tuli Yhdysvalloista asti: Saginaw Spirit vs. Peterborough Petes. Okei, Michigan on aika lähellä rajaa, mutta silti. Odotukset olivat kovat, mutta miten kävikään - tasoero oli jenkkien eduksi liian suuri. Kotijoukkueen selkäranka murskattiin oikeastaan jo ensimmäisessä erässä kolmella maalilla, eikä yksi kavennusosuma tuonut helpotusta. Peli päättyi 6-1. Mutta hauskaa oli silti, syötiin järkyttävät määrät popkornia ja vedonlyönti oli kovaa. Suurin nettohäviäjä olin lopussa minä ja jouduin tarjoamaan Emmalle ja Oonalle juotavat ravintolassa. Emman kanssa myös löysimme yhteisen sävelen morkatessamme country-musaa ja niiden surkeita musiikkivideoita.

Koulusta on myös hyötyä: opin, että Kanadassa on maito- ja kananmunatuotteita koskeva kartelli, joka säätelee tuotantoa ja hintoja. Siinä selitys siis sille, miksi maito täällä on aivan järkyttävän kallista, jopa kaksi ja puoli kertaa kalliimpaa kuin mikä sen hinnan pitäisi olla vapaiden markkinoiden vallitessa. Eivätkä tuottajat edes saa koko hinnanlisäystä itselleen, koska kartellista aiheutuvat kulut tuottajille kuolettavat hyödyt melko pitkälti. Kukaan ei juuri hyödy, mutta kuluttaja häviää. Kuulostaa loogiselta. 


Jos edellinen kappale oli tylsä, tämä ei: illalla on tiedossa georgialaisen ystävän kokkaamaa ruokaa ja paljon viiniä, sekä kaikki mahtavat ihmiset saman katon alla.

Koti-ikävä ei ole vieläkään vaivannut. Yhtenä päivänä ärsytti suunnattomasti yksityisyyden puute omassa huoneessa, mutta se meni nopeasti ohi. Ihminen mukautuu järkyttävän nopeasti muutoksiin. Tässähän alkaa oppia itsestään asioita. 


Nyt siis illanviettoon. Kippis!

I'm gonna move to Canada, yeah I've made up my mind

Vaihdossa olemisen hienoja hetkiä: kirjastokeskustelu irlantilaistyypin kanssa englanniksi ja ruotsiksi, opettaen samalla tälle käytännöllisiä suomalaisia lauseita. Paikalle pamahtaa espanjalainen tyttö, jolloin irlantilainen vaihtaa sujuvasti espanjaan puhuessaan hänelle ja minä jatkan irkkumiehelle ruotsiksi puhumista. Tämän jälkeen espanjalaistyttö yrittää myös oppia hieman suomea. Minä menen palauttamaan lainaamani kirjan ja totean kirjastotädille että "Hej, hur mår du?". Osaan kuitenkin vielä kävellä ulos kirjastosta, koska EXIT-kyltti taitaa olla aika universaali.

Stacks on deck, Patrón on ice, and we can pop bottles all night

Jonkinlainen päiväjärjestys alkaa muodostua. Jos aamulla ei ole luentoja, yleensä pyrähdän salille tai luen kirjastossa. Tekemistä on paljon, sillä täällä ei suosita luentokalvoja ja muutenkin vain puolet kurssimateriaalista on yleensäkään netissä. Ainoaksi vaihtoehdoksi yleensä jää siis lukea kirjaa, varsinkin kun luentotarkkaavaisuuteni ei ole sitä parasta mahdollista laatua. Yleinen mielipide tuntuisi kuitenkin olevan, että kokeet ovat suht helppoja ja toisaalta tentit eivät ole ikinä kuin maksimissaan 50% arvosanasta, joten läpipääsyn kanssa ei varmaan tule olemaan ongelmia. Luennot ovat muuten aika peruskuivia professorin monologeja, ja minkäänlaisia harjoituksia tai laskareita ei ole, lukuunottamatta yhtä viikottaista seminaariopetusta. Esseitä nämä ihmiset sen sijaan rakastavat, ja ne ovat usein jopa 10-20 sivun mittaisia pläjäyksiä.

Ruokapuoli hoituu buffet-tyylisillä all you can eat -ratkaisuilla tai toisena vaihtoehtona voi tilata tiettyä ruokaa ravintoloissa sijaitsevilta "ständeiltä", jolloin keittiötädit alkavat yleensä vääntää safkaa silmien edessä. Hauska ja yllättävän toimiva ratkaisu. Ruokavaihtoehdot vaan eivät kovin paljon vaihtele, esimerkiksi kalaa ei taida olla tarjolla ollenkaan. Muuten saa kyllä terveellistäkin pöperöä tilattua, ei siis pelkästään hampurilaisia tai pitsaa (vaikka joo, niitäkin on tarjolla paljon). Maksu tapahtuu omalla opiskelijakortilla (johon on ladattu massia tietyn verran lukukauden alussa), ja ainakin TKK:n ruokaloihin verrattuna minunlaiseni jonokammoinen ihminen kokee suurta nautintoa, kun maksutapahtuma vie noin 0,5-1 sekuntia riippuen kassatädin käden nopeudesta. Kätevää!

C what? C house! Meidän talossa ei ainakaan käy aika tylsäksi. Pojat rakensivat pihalle iglun, jonka käyttöajankohta ja/tai syvempi tarkoitus jäivät vielä vähän kyseenalaiseksi, mutta selvinnevät lähipäivien aikana. Muutenkin porukkaa on yhteisissä tiloissa koko ajan pelailemassa, katsomassa leffoja tai muuten vaan hengailemassa. Bileitäkin on, mutta jostain syystä yhteisissä tiloissa alkoholin (edes yhden oluen) nauttiminen ei ole sallittua, vaikka olisi täysi-ikäinenkin. Tästä henkilökunta pitää aika tiukasti kiinni. Tavallaan ymmärrettävää, mutta tavallaan outoa, koska omassa huoneessa saat kuitenkin nauttia väkeviäkin virvokkeita, jos siltä tuntuu.

Aktiviteettia löytyy muutenkin runsaasti, jos sitä hakee. Yhdistyksiä ja klubeja löytyy kasoittain urheilusta taiteisiin ja näyttelemiseen asti. Itselle riittää ihan vaihtariporukan touhut mainiosti, mutta pitää varmaan johonkin seurakuntaan yrittää tehdä lähempää tuttavuutta, jos aikaa ja energiaa riittää. 


Vaihtareissa on aivan loistavia persoonallisuuksia. Irkkumies Karl on vaihtariporukan yleinen organisaattori, jonka kautta saa varmasti tietää kaikista tapahtumista. Brittitytöt ovat melko yhtenäinen porukka, joka osaa bilettää ja sosialisoida tilanteessa kuin tilanteessa. Minä, Magnus ja Brett puolestaan muodostetaan melko tehokas miestrio, ja eniten tuleekin hengattua näiden kanssa. Jiyoung on aivan mahtava korealainen duracellpupu(tyttö), joka häseltää ympäriinsä koko ajan ylikierroksilla ja osaa lukea tulevaisuuden ja luonteenpiirteet kämmenestä. Minä siis elän pitkään, saan kauniin vaimon (tosin Brett saa kauniimman, hö) ja olen erittäin älykäs. Stating the obvious. Yllättävän hyvin kaikki kuitenkin tietävät Suomesta ja suomalaisista jotain, yksi asuntolani pojista jopa kuuntelee pääasiassa suomalaisia bändejä. Ja vain kerran olen joutunut korjaamaan että Newfoundland ei ole NewFinland ja että se ei sijaitse Suomessa.

Tänä aamuna oli -28 astetta. Alkaa jo riittämään Pohjolan pojallekin. Toiveissa olisi saada vihdoin ja viimein kanadalainen sim-kortti, jotta kommunikointi paikanpäällä kävisi pikkaisen helpommin. Muuten aion vielä jatkaa aloilleni asettumista varmaan tämän viikon ja nauttia uutuudenviehätyksestä.

Down by the river

Sunnuntaina alkoi tapahtua. Suunnattuani takaisin lentokentälle tapasin muut vaihto-opiskelijat. Oli ihmisiä Ruotsista, Suomesta, Venäjältä, Australiasta, Meksikosta, Saksasta ja Englannista. Yllätyksekseni huomasin, että joukossa oli yksi suomalainen tyttö, Oona. Vaikka periaatteessa olinkin aikaisemmin toivonut olevani ainoa suomalainen täällä, olo helpottui heti kun tajusin että porukassa on yksi maannainen. Australiasta kotoisin oleva Brett näki lunta ensimmäistä kertaa ja oli hieman järkyttynyt superkylmästä -5 asteen lämpötilasta.

Kampuksella vaihto-opiskelijaporukka sulautui varsin nopeasti tiiviiksi ryhmäksi kaikkien muiden ulkomaalaisten keskellä. Suurin osa ulkomaalaisista täällä opiskelee koko tutkintoa, ja meitä ”oikeita” vaihtareita on häviävän pieni osuus. Ensimmäisenä päivänä kävimme läpi kurssirekisteröitymiset ja muut käytännön asiat, sekä kiersimme kampuksen läpi. Kampusalue on pienempi kuin Otaniemessä, mutta ihan riittävän iso. Kampusalueen läpi virtaa joki, joka jakaa alueen kahteen osaan ja näitä alueita yhdistää silta. Sillalta hyppäämisestä seuraa 5000 dollarin sakko - ei siis ehkä aivan ensimmäisenä to do -listalla. Kaiken kaikkiaan ulkoalueet ja rakennukset ovat loogisia ja helppoja sisäistää. Ruokalat ja luokkahuoneet ovat helppoja löytää, mutta samoissa tiloissa sijaitsevat asuntolat saattavat olla melkoisia labyrintteja. Itse asun Otonabee Collegessa, jossa jaan huoneen kahden muun opiskelijan kanssa, jotka sattuvat minun tapauksessani olemaan kaksi kanadalaista nuorta herraa.  Hauskasti kaikki rakennukset näyttävät ulkopuolelta lähinnä Täffältä ja sisäpuolelta jotkut ruokasalit ovat melkein kuin Tylypahkasta.

Ekojen muodollisuuksien jälkeen tapasimme paikalla jo pidempään olleita vaihtareita sekä myös paikallisia opiskelijoita. Kaikki ovat superystävällisiä aina imelyyteen asti, ja varsinkin oman asuntolani porukka on varsin letkeää sakkia. Jaan huoneen kahden muun asukin kanssa, joten pari vuotta yksiössä asustaneena ajat voivat muuttua mielenkiintoisiksi tänä keväänä.

Käytännöllisesti katsoen Kanada on melko helppo maa, ainakin näin ensituntumalta. Eroavaisuuksia on jonkin verran: ovissa on nupit, ateriat maksetaan opiskelijakortilla ja aina pitää muistaa harrastaa pientä small talkia, jotta keskustelu kuulostaisi luontevalta. Orientaatiosession aikana huvitti, kun luennon pitäjä varoitti muualta maailmasta tulleita kanadalaisten hieman varovaisesta ja sisäänpäinkääntyneestä luonteesta. Melkein jo olin pyytämässä luennoitsijaa visiitille Suomeen tutustumaan suomalaiseen perusluonteeseen.  Peterboroughssa on myös kylmä, ja joella (= kampuksella) tuulee melkoisesti. Lämpötilat ovat kuitenkin Suomen tasolla noin yleisesti.

Illalla oli tietysti menoa ja melskettä keskustassa. Takaisin tultiin vasta pikkutunneilla, joten ensimmäinen luentopäivä oli melko raskas. Huomenna on Walmart-päivä, koska nukun vieläkin makuupussissani ja likapyykkipino odottaa kuumeisesti pesujauhetta. Peitto olis kiva, sekä tyyny. Opiskelukin pitäisi aloittaa jo ihan tällä viikolla. Luvassa on tietysti myös lisää ekstrakurrikulaareja aktiviteetteja, leffailtoja, kiekkomatseja ja Peterboroughssa pyörimistä.

Alku on siis ollut hieno ja suhteellisen helppo. Kuvia kampukselta luvassa myöhemmin, kun alkujupinat on hoidettu pois alta. 

Lord Stanley, Lord Stanley, get me the brandy!

Nyt parina aamuna olen herännyt ensimmäisen kerran noin viiden-kuuden aikaan, jetlagi vaikuttanee vieläkin. Ei sinänsä kovin rasittavaa, pääseepähän varmuudella varaamaan lämmintä vettä tuottavan suihkun ja syömään uunituoreita pannukakkuja. Aamupalalla kävi ilmi, että jostain syystä ranskalaiset asukit luulivat minun olevan Yhdysvalloista. Joko puhun englantia paremmin kuin luulen tai sitten en vaan muuten anna itsestäni kovinkaan älykästä vaikutelmaa. Vakavasti ottaen, englannin ymmärtämisessä ei ole suurempia vaikeuksia. Oma puhe sujuu välillä hyvin, välillä tulee mongerrettua sellaista siansaksaa ettei itsekään ota selkoa. Tähän asti olen kuitenkin tullut ymmärretyksi, ainakin omasta mielestäni.

Rahaa menee ennakoitua enemmän, mutta menköön nyt kun kerran nämä ensimmäiset päivät ovat periaatteessa vielä lomailua. Vieläkin tuntuu oudolta ettei täällä päin maailmaa alkuperäisissä hintalapuissa ole mukana veroja, tippauksen sentään ymmärtää (ja hyvää palvelua täällä kyllä saakin sen edestä).

Hockey Hall of Famesta tarttui mukaan Leafsien t-paita, pelipaidat olivat hiukan liikaa budjetille. Paikka on kiekkofanin unelma ja kiertelyyn menikin aikaa useampia tunteja. Paikan parasta antia olivat historialliset kiekkotamineet ja totta kai alkuperäiset NHL-pytyt, myös dokumenttipätkät entisaikojen jääkiekosta kiehtoivat.

Keskustan ruokapaikkojen määrä lähentelee naurettavuutta. Käytännössä nälän iskiessä tarvitsee vain kääntää katsettaan - riippumatta olinpaikasta - ja näkee vähintään muutaman lounasravintolan tai muun ruokapaikan. Maanalainen PATH-verkosto kattaa keskustan alueen melko hyvin ja käsittää n. 27 kilometriä kulkutietä. Varsinkin lounasaikaan liikkuminen sokkeloisessa kompleksissa meni jo hieman vaikeaksi ihmispaljouden takia. Kätevä järjestelmä joka tapauksessa, varsinkin huonon sään sattuessa.

Lauantaiaamuna karu todellisuus iski vastaan taivaalta: lunta tuli paljon, sen verran että paikallisetkin katosivat kaduilta. Toisaalta ulkona tuli varsin kotoisa olo, kun kävelykadut muuttuivat pieniksi kinttupoluiksi lumentulon takia. Taivalsin kohti Ontariojärven rantaviivaa, joka osoittautuikin varsin mukavannäköiseksi paikaksi. 

Suomalaisvaikutteet jatkuivat: jäällä oli iso parvi sinisorsia ottamassa päivänokosia. Pikkupuistoissa koiranomistajat leikkivät labradorinnoutajien kanssa. Oliko se lentomatka vaan kuvittelua sittenkin? Rannalta olisi päässyt myös lautalla Toronton lähisaarille, mutta päätin jättää sen seikkailun keväämmälle.


Iltasella kävimme vielä tsekkaamassa Jamesin tulevan kämpän Annexissa ja viimeisellä aterialla. James on hauska britti, ei juo lainkaan alkoholia (!) mutta on todella ystävällinen, vaikkakin hieman vainoharhainen vieraiden ihmisten suhteen.  Sovimme että näemme myöhemmin kevään aikana kunhan pääsen takaisin Torontoon. Hostellilla pakkasin rinkan takaisin lähtökuntoon ja aloin henkisesti valmistautua siirtymään seuraavana päivänä oikeaan Kanada-kotiini. Toronto, I’ll see you again later.

Where the sun sets slowly with a golden crown

Perille pääsin ja fiilis on hyvä. Itse matkasta pari sanaa: lennot olivat ajallaan ja kaikki sujui muutenkin hyvin. Ehkä hienoin osuus lentomatkasta oli se, kun viimein näin Toronton kaupungin koko laajuudessaan lentokoneen ikkunasta: kyllä se iso on. Lentokenttävirkailijoita ei juuri näyttänyt matkani tarkoitus kiinnostavan, leimat tulivat maahantulolomakkeeseen alta aikayksikön ja sen jälkeen olikin edessä sompailu Toronton keskustaan ja hostellin etsiminen.

Hostellissa sain huonetovereikseni parikymppisen englantilaisen Jamesin ja hieman vanhemman Newfoundlandista kotoisin olevan herrasmiehen, Kentin. Asiallisia miekkosia kummatkin, James oli etsimässä itselleen töitä Torontosta ja Kent muuten vain reissaamassa pitkin poikin kotimaatansa. Pikaisen tutustumisen jälkeen Kent mainitsi olevansa menossa katsomaan lähipubiin jääkiekkoa ja nauttimaan mallasjuomaa; tein samansuuntaisen päätöksen noin puolessa sekunnissa ja liityin seuraan. Otteluna oli nuorten maailmanmestaruusfinaali Kanada-Venäjä, ja tunnelma kuppilassa oli hieno - aina siihen asti kunnes vaahteralehdet musertuivat kolmannessa erässä. Kentiä ottelun lopputulos lievästi harmitti, mutta se ei haitannut keskusteluamme Suomen ja Kanadan historiasta, NATOsta, talouspolitiikasta ja lakkahillosta. Hostellille palattuamme sammahdin suoraan sänkyyn noin 25 tuntia valvoneena.

Toisena päivänä heräsin aikaisin ja suuntasin (ilmaisen!) vohveliaamupalan jälkeen tutustumaan Toronton keskustaan. Liikuin lähinnä kävellen kohtuullisten välimatkojen takia ja ihan vaan siksi, että katunäkymän jenkkityylisyys viehätti aluksi paljon. Höyryävät viemäriaukot, hämärät sivukujat, pilvenpiirtäjät blokkaamassa näkyvyyttä – aivan mahtavaa! Mistään vallankumouksellisista eroista ei kuitenkaan voi puhua, räntäsateen alkaessa melkein tuntui välillä kuin olisi Helsingin talvessa tallustellut. 

Koska tyvestä puuhun noustaan, ensimmäisenä vierailulistalla oli vuorossa tietysti CN Tower. Näköalahissiin noustessani muistin kevyehkön korkean paikan kammoni, onneksi nousu oli nopeasti ohi.  Kärsimys oli vaivan arvoinen, näköalatasanteen näkymä oli kertakaikkiaan upea. Alastulomatkalla jouduin entistä pahempaan kiirastuleen: hissin ollessa aivan täynnä jouduin sen läpinäkyvälle ulkoreunalle – täytyy myöntää että katse hakeutui väkisinkin hissin kattoon eikä enää upeisiin näkymiin. Tornivisiitin jälkeen hakeuduin lounaalle kodikkaaseen St. Lawrencen kauppahalliin.

Nälkää siirrettyäni oli vuorossa Toronton yliopiston katsastaminen ja ilokseni löysin upeiden vanhojen rakennusten lisäksi paikallisten koneteekkareiden osaston. Kävin myös Eaton Centressä, jättimäisessä kauppakeskuksessa Yonge Streetillä.

Pälyilin kaupungilla vielä pari tuntia puolipäämäärättömästi ympäriinsä uutuudenviehätyksestä nauttien ja välillä pistäydyin kahvilla. Hostellille palatessani olin väsynyt mutta tyytyväinen, ja loppupäivä menikin enemmän tai vähemmän loikoillessa omassa punkassa. Yhteenvetona: ei pöllömpi ensimmäinen kokonainen päivä Pohjois-Amerikassa.

Lähtöruudussa

Ylihuomenna viimein menoksi. Kesästä asti odotettu lähtö Kanadaan alkaa oikeasti olla totta. Kaikki on oikeastaan sujunut hävyttömän helposti: tavarat mahtuivat rinkkaan ensiyrittämällä, paperisota on hoidettu - kyllä sitä riittikin - ja ainoa jännitysmomentti liittyneekin enää siihen, joudunko viettämään öitä välilaskulentokentän baarissa vai en.

Lyhyt briiffi niille, jotka eivät asiasta niin hyvin ole perillä, mutta ovat tähän asti jaksaneet lukea: lähden siis kevätlukukaudeksi vaihtoon Kanadaan, pienehköön kaupunkiin nimeltä Peterborough. Kaupunki sijaitsee Ontariossa, Kanadan väkiluvultaan suurimmassa provinssissa. Muita Ontarion kaupunkeja ovat mm. Kanadan pääkaupunki Ottawa ja kahden ja puolen miljoonan asukkaan jääkiekkoriippuvainen kylä nimeltä Toronto (136 kilometrin päässä asuinpaikastani). Ensimmäiset päiväni vietänkin juuri Torontossa. Tarkoituksena on suorittaa pehmeä lasku rankkaan opiskeluvaihtoon hyvän ruoan, juoman ja turistirysänähtävyyksien voimin.

Virallinen osuus vaihdosta sisältää seuraavaa: neljä-viisi kurssia kansantaloustiedettä ja neljä kuukautta opiskelua tammikuusta huhtikuun loppuun. Yliopistona toimii Trent University, jossa kuulemma ”maailma oppii yhdessä”. Toukokuu on varattu reissaamiseen hyvinkin vapaamuotoisella suunnitelmalla. Tottahan toki myös lukukauden aikana reissataan, sen minkä rahat ja opiskelu (hah!) antavat myöden.

Edessä pitäisi olla siis viisi kuukautta uusia elämyksiä, kokemuksia, ihmisiä ja maailmankuvan laajentumista. Ai jännittääkö? Kyllä jännittää, ylihuolehtivainen persoona kun olen ja aion suunnistaa paikan päälle yksin. Matkakuume on myös yleensä hieman läsnä, univaikeuksia lienee siis tiedossa edeltävänä yönä. Ei silti hätää: Lonely Planetin Kanada-oppaan ja muutaman kullanarvoisen Toronto-vinkin (kiitos asianosaisille) avustuksella olen enemmän kuin valmis ottamaan homman haltuun. 

Ehkä eniten tällä hetkellä odotan keskiviikkoaamun lähtöfiilistä. Se on jollakin tapaa aivan käsittämättömän jännittävä ja kihelmöivä tunne, joka kerta tuntuu kuin lähtisi ensimmäistä kertaa. Vaikka lentokentällä on aina kiire, harvassa paikassa kokee niin hienoa oloa kuin lähtöaulassa nousevien koneiden kiitoa tiiraillessa.

Tästä se lähtee: -> Frankfurt -> Toronto -> Peterborough.