Työtkin alkavat sujua! Tällä hetkellä kokoamme kasaan simulaattoria, jonka perimmäisenä tarkoituksena on tarjota koulutusta nopeiden moottori- ja pelastusveneiden ajamiseen. Simulaattorin on tarkoitus vastata todellisuutta mahdollisimman tarkasti: niinpä se tarjoaakin visuaalisuuden, audion sekä myös liikkeet kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Tällä hetkellä työn alla on visuaalinen ja äänipuoli. Tulevaisuudessa suunnittelen myös turvallisuuskytkimien ja -kameroiden sijoittelua eri laitteistojen yhteyteen. Aika kaukana siis ollaan omalta ydinosaamisalueelta, mutta projekti on hyvin mielenkiintoinen yhtä kaikki.
Ihmisiäkin on tullut tavattua, tosin sosiaalinen puoli hoituu kotonakin aika mukavasti, sen verran menoa löytyy tästä talosta. Mihinkään ei ole kuitenkaan vielä ehtinyt rutinoitua, on siis aikamoiset matkustuspärinät vielä päällä. Kaikki tuntuu niin hienolta ja uudelta. Kyllähän se tästä vielä tasaantuu, mutta pitää nyt nauttia tästä huumaavasta tunteesta, kun vielä voi. Jossain vaiheessa tulee niitä mutkiakin matkaan, sen tiedän.
Näiden reissujen paras ja huonoin puoli on se, että olet irrallaan kaikesta menneestä. Voit olla mitä haluat, sanoa mitä haluat, eikä sinulta odoteta mitään tiettyä roolia. Toisaalta et ole muuta, kuin se yksi monista ulkomaalaisista, jonka tarinaa kukaan ei tunne, eikä opi kunnolla tuntemaankaan. Olet reissukuplassa, ja siihen jää helposti koukkuun.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti